Hei tyypit! Bongasin viikonloppuna tällaisen, takuulla monelle ei-niin-täysissä ruumiin ja sielun voimissa sytkyttelevälle jo ennestään tutun jutun. Itselleni se oli uusi, mutta niin kovin järkeen käypä, että keksitäänpä pyörä uudestaan ihan porukalla.
Ei, ei ole kyse pikkulusikka-iso lusikka -hommista nyt, vaan Christine Miserandinon ratakiskoversiosta siitä, millaista on elää kun ei ole kaikki muum... lusikat lusikkalaatikossa. Hyvä suomennos löytyy esimerkiksi täältä: https://tnfinland.fi/lusikkateoria/
Eli lyhykäisyydessään: jos sulla ei ole mitään sairautta tai nepsyasioita ilahduttamassa arkeasi, niin lusikkalaatikkosi on täynnä. Niitä voi käyttää mihin haluaa, ei tule tiskaustarvetta välissä vaan voit lainata lusikan tai pari halutessasi myös naapurille, joka tulee lainaamaan sokeria. Se ei vaikuta sun lusikkakokoelmaan juuri millään tavalla, mitä sitten jos niitä pitää pestäkin välissä - sulla on vaihtoehtoja jos nyt ei ehdi tai jaksa: sen kun nappaat uuden käyttöön.
No, oli miten oli. Tuon tekstin luettuani oli vain pakko istua hetki aloillaan: JUST TÄMÄ.
Kaikkeen, ihan kaikkeen, menee joku osa siitä, mitä sulla on käytössä päivää varten. Oli se lusikoita, pikkukiviä, klemmareita tai suklaarusinoita. Siihen, että aamulla on joutunut kiirehtimään aamujumisia aivojaan ja ihan kirjaimellisesti lukossa olevan kroppansa eloon, uppoaa helposti liki puolet päivät lusikoista. Sen jälkeen pitäisi saada työpäivä lusittua läpi, hoitaa koiraan liittyvät velvoitteet ja huoltaa kai edes vähän myös itseään.
On vain pakko priorisoida. Mun kohdallani se on jo vuosikausia tarkoittanut sitä, että priorisoin oman rauhani ihmissuhteiden tai muun sosiaalisen häsläämisen kustannuksella. Kun sanon, että mulla ei ole virtaa lähteä johonkin, niin se tarkoittaa kirjaimellisesti sitä. Nykyisin sanon sen suoraan silläkin uhalla, että vastapuoli loukkaantuu ja on varmasti joskus loukkaantunutkin. Mutta: jaksamisen puute ei tarkoita kiinnostuksen puuttumista, se että jossain enrgiapiikissä lupaudun johonkin asiaan mukaan, saattaa asian tullessa ajankohtaiseksi olla juttu joka joko vedetään viiden maskin voimin väkisin, tai ilmoitetaan (yleensä aika viime tingassa, koska sitä yrittää kasata niitä lusikoitaan viimeiseen saakka kokoon), että tänään en pysty. Enimmäkseen en vain tee suunnitelmia pitkän ajan päähän ja tässähän juuret ovat jo monen vuosikymmenen takana. Se maskauksen voimin lähteminen on yleensä lusikoiden lainaamista huomiselta, ja illasta mennään lainalusikoilla muutenkin, koska vaikkapa väsyneen päivän max. 12 lusikkaa ei vain riitä koko päivään. Kun niitä lainataan huomiselta toistuvasti, niin yleensä käy niin, että jossain vaiheessa ne loppuvat.
Mietin myös sitä, että onko mun "umpi-introverttiyteni" kuitenkin enemmän sitä, että koen useimmat sosiaaliset tilanteet hirveinä energiasyöppöinä (huom, EI tarkoita sitä, että se ihminen jonka kanssa jotain on sovittu olisi sitä, en hankkiudu alunperinkään tavalla tai toisella raskaiksi kokemieni ihmisten seuraan), joista latautuminen ei tapahdu hyvien yöunien voimin - ja niin ollen kuormituksen kerääntyminen vaikka työviikon aikana onkin ykskaks vetänyt kaiken niin miinukselle, että enää ei pysty edes maskaamaan (mikä on jokaisen nepsyn paras ystävä ja elinehto) ja vetämään hommaa kunnialla maaliin sen avulla.
Toimiva maskaus muuten vähentää lusikoiden tarvetta esim. asiakaspalvelutyössä, ongelmia tulee siinä vaiheessa kun se "naaman kampaus" ei enää onnistukaan. Oli syy mikä hyvänsä.
Tämähän on ollut tätä aina jossain määrin, ja koska olen koko elämäni viihtynyt parhaiten sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa ei tule sellaista oloa että jotain sanomista on keksittävä ja jotka eivät kiusaannu hiljaisuudesta, luullakseni ollaan vahvasti lusikkagaten lisäksi myös siellä introverttiyden pimeällä puolella. Siitäkin huolimatta pystyn aika tarkalleen osoittamaan sen ajan, kun lusikoita alkoi kulumaan yhtäkkiä enemmän asioihin, jotka saatettiin mennä aiemmin ongelmitta hyvinkin vaatimattomalla Savonia-sarjalla, josta osa oli jo vuosien varrella hukattu johonkin nepsysekoilun mustaan aukkoon. Ja se aika koitti jo jokunen vuosi taaksepäin.
Ms-juttujen myötä on ylipäätään tullut hypättyä loputtomaan kaninkoloon: ihan järjettömän monen asian kohdalla on saanut todeta, että ai tuokin asia todennäköisesti johtuu tästä ja kaikkien fyysisten juttujen (joista kai eniten pitäisi olla huolissaan) sijaan mulle silti on pahinta se, että pää ei toimi kuten haluan ja kuten tiedän sen varmuudella pystyvän toimimaan. En tiedä, mistä löytyy se joka kertoo mulle miten käännetään aivot "riittävän hyvä"-asentoon ja miten lepo voi siihen auttaa. Ihan sama mistä "siinä" on kyse. Työ, koirajutut, koti, oikeastaan mikä vain mistä sattuu vahingossa kiinnostumaan. Onneksi kiinnostuksenkohteet pysyvät innostuksen ytimessä tavallisesti varsin lyhyitä hetkiä kerrallaan, niin edes joku on hallittavissa "meni jo"-mentaliteetin avulla.
No mutta niin. Eiköhän se tajunnanvirta asian ympäriltä riitä tältä erää, jos kaipaatte selkeän selostuksen aiheeseen, niin suosittelen ylempänä olevaa linkkiä. Piti vain saada tämä sekoilu talteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti